Materiaali
Pikkis-mokkapalan aito nahka on Pohjanmaan Kalusteen laadukkaasta huonekalutuotannosta leikkuusta ylijäänyttä materiaalia, joka kierrätetään SporttiRakin tuotannossa koirien leluiksi. Lelumallit on suunniteltu sellaisiksi, että nahat saadaan hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti leikkuuvaiheessa, ja loput nahat hyödynnetään lelujen sisällä täytteenä. Nahoissa on EU:n REACH-sertifikaatit, jotka todistavat, että ne ovat myrkyttömiä eikä niiden käsittelyssä ole käytetty vaaralliseksi luokiteltuja aineita.
Pikkis-mokkapalan sisällä on aitoa lampaanvillaa eteläpohjalaiselta lammastilalta. Lampaanvilla on karstattua, mutta muuten käsittelemätöntä. Huomaathan, että jos lelu kastuu, lampaanvillan haju voi olla voimakas, mutta muuten lampaanvillan haju on nahan ansiosta mieto ulospäin.
Lelun ominaisuudet ja käyttö
Täytteen määrä ja siten lelun paino voi hieman vaihdella lelusta toiseen, sillä jokainen tuote valmistetaan käsityönä. Ethän anna koiran leikkiä lelulla yksin, valvo aina koirasi leikkimistä. Aito nahka ja lampaanvilla voivat houkutella pureskelemaan lelua, joten ethän anna koirasi repiä ja niellä paloja/materiaalia. Lelu on tarkoitettu yhdessä ohjaajan kanssa leikkimiseen. Suurin osa koirista innostuu leikkimään näistä aidoista materiaaleista valmistetun lelun kanssa erinomaisesti.
Koska materiaali on aitoa nahkaa, se myös käyttäytyy sen mukaisesti. Lelua ei kannata kastella eikä ole parhaimmillaan myöskään pakkasella, koska kastuessaan nahka luonnollisestikin kovettuu ja se vaikuttaa lelun kestävyyteen ja käyttöikään. Nahka luonnon materiaalina pysyy kestävimmillään ja myös mukavan pehmeänä, kun lelu pysyy kuivana. Tämä lelu ei siis välttämättä ole märimpien treenien paras lelu, mutta todennäköisesti koiran mielestä ihana superpalkka silloin, kun on oikea aika lelun käyttämiselle.
Lelumalliston villatäytteisissä leluversioissa villan haju myös voimistuu, mikäli lelu kastuu.
Valitsethan myös lelumallistosta oikeankokoisen lelun koirallesi, esimerkkilistan löydät viereiseltä välilehdeltä.
Tuote on 100 % kotimaista käsityötä laadukkaasta aidosta nahasta.
Paino: noin 20 g
Koko: noin 8 x 8 cm
Materiaali: aito kierrätysnahka ja sisällä karstattua lampaan villaa + vinku



















