Materiaali
Söpis-mokkatyynyn aito nahka on Pohjanmaan Kalusteen laadukkaasta huonekalutuotannosta leikkuusta ylijäänyttä materiaalia, joka kierrätetään SporttiRakin tuotannossa koirien leluiksi. Lelumallit on suunniteltu sellaisiksi, että nahat saadaan hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti leikkuuvaiheessa, ja loput nahat hyödynnetään lelujen sisällä täytteenä. Nahoissa on EU:n REACH-sertifikaatit, jotka todistavat, että ne ovat myrkyttömiä eikä niiden käsittelyssä ole käytetty vaaralliseksi luokiteltuja aineita.
Lelun ominaisuudet ja käyttö
Täytteen määrä ja siten lelun paino voi hieman vaihdella lelusta toiseen, sillä jokainen tuote valmistetaan käsityönä. Ethän anna koiran leikkiä lelulla yksin, valvo aina koirasi leikkimistä. Aito nahka voi houkutella pureskelemaan lelua, joten ethän anna koirasi repiä ja niellä paloja/materiaalia. Lelu on tarkoitettu yhdessä ohjaajan kanssa leikkimiseen. Suurin osa koirista innostuu leikkimään aidosta luonnon materiaalista valmistetun lelun kanssa erinomaisesti.
Koska materiaali on aitoa nahkaa, se myös käyttäytyy sen mukaisesti. Lelua ei kannata kastella eikä ole parhaimmillaan myöskään pakkasella, koska kastuessaan nahka luonnollisestikin kovettuu ja se vaikuttaa lelun kestävyyteen ja käyttöikään. Nahka luonnon materiaalina pysyy kestävimmillään ja myös mukavan pehmeänä, kun lelu pysyy kuivana. Tämä lelu ei siis välttämättä ole märimpien treenien paras lelu, mutta todennäköisesti koiran mielestä ihana superpalkka silloin, kun on oikea aika lelun käyttämiselle.
Valitsethan myös lelumallistosta oikeankokoisen lelun koirallesi, esimerkkilistan löydät viereiseltä välilehdeltä.
Tuote on 100 % kotimaista käsityötä laadukkaasta aidosta nahasta.
Paino: noin 100 g
Koko (noin): pituus 17 cm, leveys 7 cm, paksuus 2 cm
Materiaali: aito kierrätysnahka
Väri: ruskea/valkoinen nahka + oranssit tikkaukset ja nauha

















